Ajatuksia au pairina olosta

Hellou! Kävin äsken lenkkeilemässä kolmenkymmenen asteen helteessä ja voin kertoa, ettei ollut parhaimpia päähänpistojani. Sain kuitenkin ulkoilmassa postausidean ja päätin toteuttaa sen nyt heti - ennen kuin inspiraatio häviää tai pieni ihmisen alku tulee koputtelemaan ovelleni leikkikaverin toivossa.

Oon viime aikoina jutellut paljon kavereiden kanssa tästä au pairina olemisesta. Tämän työn haasteista, hyvistä puolista, omista odotuksista koskien tätä aikaa Australiassa. Lähteminen toiselle puolelle maapalloa on suuri sijoitus, jollakin tapaa myös uhraus - minä luovuin omasta työpaikastani, asunnostani ja kaikesta tutusta ja turvallisesta tullakseni tänne hoitamaan vieraan perheen lapsia. Koska rahaa on uponnut matkaan, viisumiin ja vakuutuksiin, toivoisi jokainen saavansa mahdollisimman paljon irti tästä ajasta täällä.

Mitä odotuksia mulla sitten oli? Koska elämänasenteeni on vähän sellainen "pessimisti ei pety" -tyyppinen, ei mulla ollut oletuksia elämän täydestä muuttumisesta tai unelman elämisestä. Yritin lähteä matkaan jalat maassa: samanlaista se arki on täälläkin päin maailmaa. Pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoamista... Asioita joita ei välttämättä haluaisi tehdä mutta on pakko. Mä toivoin pääseväni perheeseen, jossa olen tasa-arvoinen perheenjäsen ja josta tulisi mulle se "toinen perhe". Tämä on mun kohdalla toteutunutkin enkä voisi olla tyytyväisempi.

Au pairina oleminen ei ole mikään helppo duuni. Toisinaan ei voisi vähempää kiinnostaa leikkiä samoja autoleikkejä poikien kanssa tai tekisi mieli sulkeutua omaan huoneeseensa karkuun huutavilta ja kiukuttelevilta lapsilta. Joissakin perheissä au pairia on kielletty komentamasta tai kasvattamasta lapsia, pitäisi vain ottaa vastaan kaikki sonta mikä lapsilta tulee. Sellaista ei kukaan jaksa pidemmän päälle. Au pair joutuu monesti niinsanotusti lasten likasangoksi - lapset kiukkuavat ja niskottelevat voimattomalle au pairille ja  kullannuput ovat jo sängyssä kun vanhemmat tulevat illalla kotiin. Helppoa ja mukavaa vanhemmille, mutta tuskaa au pairille. (Korostan siis, että omassa perheessäni asia ei ole näin, kaikki osallistuvat lasten hoitoon ja kasvattamiseen yhtä paljon.) Kyllähän tästä toki maksetaan ja ruoan sekä oman huoneen saa kaupan päälle, joskus korvaus ja päivittäisen työn määrä eivät kuitenkaan ole tasapainossa.

Joillekin tällainen elämä on liian rankkaa. Perhe ei ole sitä mitä on annettu ymmärtää tai au pairina toimiminen ei vain ole se oma juttu. Kaikille tämä ei sovi. Mulle tämä on kuitenkin ainakin tähän asti ollut paras ja helpoin tapa tutustua uuteen kulttuuriin ja uuteen maahan. Kotiin saa aina tulla ja jos on joku hätä, ovat hostvanhemmat aina tavoitettavissa. Jos tällaista turvallista perhettä ei aupparilla ole, voi olo olla turvaton ja koti-ikävä iskeä todella nopeasti. Toisaalta toinen puoli on myös se oman yksityisyyden ja itsenäisyyden menettäminen. Au pair asuu vieraan ihmisen kodissa; yksi ystävistäni sanoikin hyvin että "tässä eletään jonkun toisen elämää, ei omaa". Oma huone toki löytyy, mutta lapset saattavat yrittää huoneeseen milloin vain ja omia rutiinejaan joutuu muuttamaan pystyäkseen elämään vieraan perheen kanssa samassa taloudessa.

Minun odotukseni ovat täyttyneet tähän mennessä täysin. Olen tavannut ihania ihmisiä ja perheen kanssa kaikki sujuu yhä - ainoa asia josta on tullut sanomista ovat vähän puutteelliset kierrätystaitoni... :D Tämäkin juttu on nyt opetettu kädestä pitäen. Suunnitelmissa on myös pari lyhyttä reissua viikonlopuille, niiden ajattelemisesta ja suunnittelemisesta saa energiaa joskus rankan arjen keskelle.