... Tai ei oikeastaan, koska kummalliset australialaiset viettävät joulua vasta joulupäivänä. Olen viime päivinä juossut jouluostoksilla, käynyt eteläisen pallonpuoliskon suurimmassa ostoskeskuksessa Chadstonessa käyttämättä pennin hyrrää mutta kuluttanut silti lahjoihin taas ennätysmäärän rahaa vaikka luulin, että tänä vuonna pääsen halvalla kun perheelle ja ystäville ei tarvitse ostaa mitään. Vaikka Suomessa olevat rakkaat eivät mitään tänä vuonna saakaan, on täällä ollut yhtä sun toista lahjottavaa. On ollut itseasiassa aika hauskaa käydä lelukaupoissa etsimässä pojille joululahjoja ja selailla lelukuvastoja heidän kanssaan. Oma lapsuus tuli mieleen kun piti saada ties minkälaista härpäkettä ja turhaa krääsää, pojat ilmoittivat lähes jokaisen lelun kohdalla että se on saatava ja se on upein lelu ikinä. Tuttu virsi.

Blogitauon syynä oli ihan vain se että olin kipeänä melkein pari viikkoa enkä ole ehtinyt paljon mitään kirjoittamisen arvoista tekemään. Työviikot ovat olleet melko kiireisiä mutta nyt tahti on onneksi hiljentynyt. Huomenna on viimeinen työpäivä ennen parin viikon LOMAA - sitä on odotettu ja vaikka olen au pairin työstä pääosin tykännytkin, on kiva päästä hetkeksi lapsivapaaseen ympäristöön. Näillä näkymin tätä pestiä on jäljellä noin pari kuukautta ja sen jälkeen tiedossa vähän matkustelua ennen toisen vuoden viisumin vaatimiin farmitöihin ryhtymistä. Kysyin taas tänään itseltäni, että mihin tämä aika oikein katoaa? Neljä kuukautta Australiassa tulee ihan justiinsa täyteen.

Viime viikonloppuna juhlittiin Aaronin 27-vuotissyntymäpäiviä pienellä porukalla Phillip Islandilla. Säät suosivat, Australian kesä on todellakin lunastanut odotukseni sillä lauantaina elohopea nousi 41 celsiusasteeseen. Suomalaiselle tuollaiset lämpötilat olivat hieman liikaa, paljon muuhun en pystynyt kuin rantahiekalla makaamiseen ja veden juomiseen. Meressä olisi ollut mukava viilentyä mutta rannat joilla kävimme, olivat surffareiden suosimia ja siis kovin aallokkoisia. Mun kaltaiselleni noviisille meni pupu pöksyyn aallokossa ja tyydyin lähinnä seisoskelemaan rantavedessä. Oli ihailtavaa katsottavaa kun kymmenvuotiaat lapset menivät aaltojen seassa pienine surffilautoineen kuin noh, kalat vedessä - aussilapsia ei tunnu meri pelottavan. Mä sen sijaan olin kauhuissani ja olin satavarma että vuorovesivirtaus vie mut mukanaan keskelle merta.

Sellaiset lyhyehköt kuulumiset tällä kertaa! Mukavaa joulun odotusta kaikille :)

Viiniä, viiniä!

Moro! Tähän viikkoon oon lähtenyt vähän positiivisemmalla meiningillä. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava ja mulla oli tänään poikien kanssa pitkästä aikaa oikeasti kiva päivä. Sain nauraa kaksikolle jatkuvasti ja heilläkin tuntui olevan mukavaa. Ei me mitään erityistä tehty, mutta vietettiin aikaa trampoliinilla ja pidettiin telkkari kiinni ja iPadit sun muut laitteet käsien ulottumattomissa. Yksi aihe joka aiheuttaa tässä perheessä joka päivä hampaiden kiristystä ja kiukuttelua, on nimenomaan toi ruutuaika. Pojilla on telkkari auki hyvin usein niin aamiaisella, lounaalla kuin illallisellakin ja lapset vaativat puhelinta tai tablettia käsiinsä heti jos tulee tylsä hetki. Ollaan nyt yritetty vähentää tota ruutujen tuijottelua ja näyttäisi tuottavan tulosta! 

Mutta viikonlopusta vähän tarkemmin, tai oikeastaan sunnuntaista. Lähdettiin aamulla kymmenen aikaan Aaronin kanssa liikkeelle kohti Morningtonia joka on seuraava kaupunki Frankstonista alaspäin mentäessä. Alue on ihan hurjan kaunis ja tunnettu lukuisista viinitiloistaan. Käytiin aamiaisella/brunssilla/miksi sitä nyt haluaakaan kutsua Winey Cow- nimisessä kahvila-ravintolassa. Annos oli mielettömän hyvä, mutta jätti hieman nälkäiseksi - 19 dollarilla luulisi saavansa vatsansa täyteen mutta toisin kävi. Paikka oli viihtyisä, ehkä vähän ylihinnoiteltu. Kahvi oli hyvää ja riittävän vahvaa suomalaiseen makuun. ;) Kahvista puheenollen, Melbourne on kuulemani mukaan kahvinystävän mekka ja ihan kelpo kahvia täältä useista paikoista saakin. Jotenkin silti kaipaan sitä perinteistä suomalaista Juhla Mokkaa! Olen tainnut tästä aiemminkin avautua, että kapselikeittimen kahvi ei nyt vaan millään tavalla tyydytä kahvinystävän tarpeitani ja aamuisin tarvitsen vähintäänkin pari kuppia tuota laihahkoa maitokahvia herätäkseni. Kerran hostäiti oli ostanut epähuomiossa kofeiinittomia kapseleita - ne pari päivää olivat tuskaa meille molemmille.

Takaisin asiaan. Jatkettiin matkaa Crittenden Estateen, jossa päästiin maistelemaan viinejä! Oltiin molemmat ekaa kertaa maistelemassa ja sen kyllä huomasi. Viereisissä pöydissä ihmiset kävivät intensiivisen kuuloisia keskusteluja viinien ominaisuuksista, pyörittelivät laseja, haistelivat viinejä... Oma strategiani maistelun suhteen oli lähinnä "varovainen nuuhkaisu ja pohjanmaan kautta" -tyyppinen. Tarjoilijapolo yritti selittää jokaisen viinin rypäleistä ja valmistuksesta meille mutta itselläni tuo arvokas tieto meni kuin kuuroille korville. Haluaisin nyt vain maistaa viinejäni, kiitos vain!  Lysti maksoi 10 dollaria henkilöltä joka ihmetytti, olin aina ajatellut että maistelutilaisuudet ovat ilmaisia. Tulin siihen lopputulokseen, että paikka oli ensikertalaiselle ehkä vähän liian hienostunut. Viinit olivat ihan hyviä mutta pulloja ei tarttunut matkaan tältä ensimmäiseltä viinitilalta. 

 

Toinen kohteemme oli Trofeo Estate. Heti sisään astuessamme tunnelma oli aivan toisenlainen kuin edellisessä paikassa, ihmiset nauroivat ja turha jäykkyys oli poissa. Henkilökunta oli asiakaspalveluhenkistä ja rentoa - Crittendenin tarjoilijoilta ei hymyä irronnut. Maistelu tapahtui baaritiskillä ja poikkesi siten edellisen viinitilan mallista. Maistoin parasta kuohuviiniä ikinä, harmi vaan että pullon hinta 55 dollaria oli budjetilleni aivan liian korkea. Tykkäsin melkein kaikista viineistä joita maistoin, en tiedä johtuiko se aiemmin nautitusta alkoholista vai siitä että Trofeon tuotteet olivat oikeasti parempia... Veikkaan jälkimmäistä. Viimeinen viinitila jossa kävimme oli Foxey's, joka sijaitsee upealla paikalla Red Hillissä. Paikka oli tupaten täynnä, hyvä että sekaan mahtui. Emme viipyneet kauaa sillä pienehkön aamiaisen jälkeen alkoi tulla nälkä. Ajeltiin Sorrentoon ja napattiin evääksi mitäpä muutakaan, kuin fish & chips! Loistoidea ruoan nauttimisesta puistossa ei päättynyt hyvin, sillä lintukammoisena en kyennyt sulattamaan lokkien runsaspäistä seuraa. Lounas nautittiin siis loppujen lopuksi romanttisesti autossa.

Loppuviikko mennee kiireisissä merkeissä, sillä hostäidilläni on työhönsä liittyen kriittiset ajat käsillä ja paljon iltamenoja. Viimeviikkojen hektisyydestä johtuen ei alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen pidetäkään itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomi-teemaisia juhlia viikonloppuna, mutta olen suunnitellut valmistavani jotakin suomalaista syötävää sunnuntaina. Perjantaina pääsen taas hieman tuulettumaan, sillä sain kutsun Aaronin avecina heidän työpaikkansa pikkujouluihin. Saas nähdä, kuinka Melbournen palomiehet osaavat juhlia. Missionani on näyttää pikkujoulujuhlintaa Suomen malliin. No ei vaan, vitsi vitsi.