Hello 2016!

Rentouttavat pari viikkoa takana ja nyt on taas aika palata ah niin ihanaan arkeen ja rutiiniin. Tosin sain juuri äsken tekstiviestin, että lomani jatkuu vielä huomisen sillä hostperhe on reissussa ja palaakin vasta myöhään huomenillalla. En pistä pahakseni ollenkaan! Rauha ja hiljaisuus ovat ihan tervetullutta vaihtelua tähän kaiken juhlimisen ja sähellyksen keskelle. Yksin oleminen tuntuu oikein hyvältä pitkästä aikaa, ainaisen sählingin ja lasten itkun ja muun asiaankuuluvan melskeen sijaan olen saanut nauttia pitkistä yöunista ja ainoastaan kahden kissan seurasta.

Lomani alkoi aatonaattona ja jouluaattoa vietettiin Aaronin ystävien ja parin ihanan suomalaisvahvistuksen kanssa Melbournen keskustassa syöden ja juoden. Tuntui jokseenkin hassulta istua pubissa jouluaattona 30 asteen helteen vallitessa ulkopuolella, kun aiemmat joulut on tottunut viettämään perheen kesken rauhoittuen kotona. Ihmisiä oli keskustassa liikkeellä runsaasti ja ilta venyikin loppujen lopuksi joulupäivän puolelle. Kaiken kaikkiaan mukava ja onnistunut ilta, joka tosin kostautui pienenä väsymyksenä joulupäivän aamuna. Herättiin kahdeksan maissa ja ohjelmassa oli oitis lahjojen jako ja avaaminen. Oli hassua, että lahjat oli oikeasti kerätty kuusen alle, kun meillä kotona on aina ollut tapana säilöä paketteja rumissa muovikasseissa vaatehuoneessa ja kantaa  ne esiin vasta jouluaattoiltana. Totta puhuakseni missään vaiheessa mulle ei tullut sellaista joulufiilistä kuin kotona Suomessa vaikka joululaulut soivat koko päivän ja ympärillä oli ihania ja rakkaita ihmisiä. Tunnelma oli katossa mutta se jokin (pimeys, kylmyys ja lumi) puuttuivat.

Välipäivinä en saanut oikein mitään aikaiseksi vaan nautin auringosta ja vapaapäivistä täysillä. Ainoa saavutukseni oli se, että varasin lentoliput Thaimaahan jonne menemme Aaronin kanssa pariksi viikoksi lomailemaan, jee! Thaimaan löhöloman jälkeen maisemat vaihtuvat taas vähän tutumpiin, sillä pääsen käymään Suomeen pikavisiitille. Tuntuu hurjalta ajatella että parin kuukauden päästä pääsen KOTIIN, tosin vain vähäksi aikaa. En malta odottaa kaikkien rakkaiden ihmisten näkemistä.  Paluu Melbourneen koittaa maaliskuun lopulla ja silloin pitäisi olla kuviot selvänä farmityöpaikan suhteen. Stressaan jo nyt farmipaikan saamista ja sitä, saanko tarvittavat 88 päivää kokoon ennen heinäkuulle suunniteltua Suomen ja samalla Euroopan reissua. On taas niin paljon asioita joista pitää ottaa selvää ja joita pitää ottaa huomioon, ääk.

Uudeksi vuodeksi lähdettiin taas Phillip Islandille, mitään suurempia juhlia ei ollut tiedossa ja vuosi vaihtuikin aika rauhallisissa merkeissä. Päivä vietettiin rannalla ja pääsin vesiskootterin kyytiinkin! Meno oli siihen tottumattomalle jänishousulle vähän liikaa ja taisin muutamaan kertaan huutaa kauhusta ja vaatia kuskia hidastamaan. Pienissäkin pompuissa tuntui kuin lentäisin kyydistä ja seuraavana päivänä kroppa oli kipeä kaikesta siitä lihasten jännittämisestä. Mulle kyllä uskoteltiin, että kun ensimmäisen kerran lentää kyydistä niin sen jälkeen pelko helpottaa. Juu, niin varmaan. Mun täytyy ehkä vähän aikaa valmistautua henkisesti seuraavaan vesiskootterireissuun. Illalla käytiin paikallisessa pubissa kuuntelemassa coverbändiä ja puolenyön jälkeen painuttiin pikaiselle uinnille imelästi kuun valossa. En päässyt näkemään ilotulituksia ja lumikin jäi puuttumaan, mutta silti tämä oli ehdottomasti ikimuistoisin vuodenvaihde koskaan. Sää oli loppuviikonlopun (??) vähän koleahko (eh, alle 25 astetta ja tuulista...) joten rannalle ei muina päivinä enää viitsitty lähteä.

Mutta niin, vuosi 2016 on nyt saatu käyntiin ja innolla kyllä odotan millainen tästä vuodesta kehittyy. Mulla on niin erilaiset odotukset tälle vuodelle verrattuna edelliseen, etten tiedä oikein itsekään mitä niistä pitäisi ajatella. Opiskelemaan pääsy olisi huippujuttu, mutta ensinnäkään siitä ei ole mitään varmuutta, missä päin maailmaa opiskelujani haluan suorittaa. Tai ylipäätään semmoinen pikkujuttu ei ole vielä varmistunut, että minne ihmeeseen tässä päätyy asumaan! Olen yrittänyt omaksua australialaisen no worries- asenteen ja hokea itselleni että kyllä ne asiat järjestyy. Joopa joo. Sen kuitenkin tiedän että mun on nyt parempi mennä nukkumaan, aamulla aikainen herätys katsomaan mitäpa muutakaan kuin jääkiekkoa. Kello soi 5.30 ja naapurusto saanee kuunnella aamuherätyksenään kauniita, runollisia ja herkkiä suomalaisia kannustussanoja. Niitä sellaisia jotka nyt jääkiekkokatsomoon yleensä kuuluvat. ;)