Kurkkukipuinen au pair täällä moi! Oli kiva huomata bloggeriin kirjautuessaan, että muutama uusi seuraaja on ilmaatunut listalle ja pari kommenttiakin postauksista löytyy! Kiitos teille niistä. Menneellä viikolla olen istunut junassa ja muissa julkisissa kulkuneuvoissa yli 6 tuntia, tutustunut kahteen uuteen mukavaan suomityttöön, ajellut taksilla turhan takia ja sanonut hyvästit ensimmäiselle kaverilleni täällä Melbournessa. Lisäksi olen seurannut vierestä huvittavaa keskustelua hostäidin ja lapsen välillä, josta suora lainaus tämän postauksen otsikossa.
 |
| Tykkään ilmeisesti katsella kuvissa poispäin kamerasta. |
Mitään mullistavaa tai supersiistiä ei ole tapahtunut. Tiistaina käytiin tyttöjen kanssa keskustassa pyörimässä, poikettiin tommoselle siistille graffitikujalle ja löydettiin kiva -joskin kallis- kahvila Chokolait, josta sai ihanaa kaakaota. Kaakao tehtiin sulatetusta suklaasta ja omaani pyysin lisäksi chiliä. Oli namia. Melbournen pääkadut alkavat pikkuhiljaa hahmottua, eikä kaupungilla liikkuessaan tarvitse enää navigaattoria joka mutkassa.
Perjantai-ilta kului rauhallisesti lapsenvahtina kotosalla. Hostvanhemmat pääsivät pitkästä aikaa kahdestaan ulos, ja Saara tuli meille seurakseni. Ilta sujui kaukosäädintä etsiessä, herkuista nauttiessa ja Tarzania katsellessa. Ihan kuin ei muuten näkisi tarpeeksi lastenohjelmia viikon aikana. Ette voi uskoa, kuinka paljon ikävöin Pikku kakkosen Eilaa ja suomalaisia hillittyjä lastenohjelmia. Australialaiset lastenohjelmien juontajat ovat suomalaiseen makuun vaivaannuttavan iloisia, kaikkiin sateenkaaren väreihin pukeutuneita ihmisparkoja, jotka lauleskelevat lasten "iloksi" päivästä toiseen samoja lauluja ja ovat (ainakin omaan silmääni) täysin vailla kontrollia. Mietittiinkin hostäitini kanssa eräänä päivänä sitä, kuinka paljon niille ihmisille maksetaan - itse en kuuna päivänä moiseen touhuun suostuisi. Jyrki ja Neponen, laajentakaa toiminta-aluettanne uudelle mantereelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti