Heippa! Kaikki jotka mut tuntee yhtään paremmin, tietää, että oon toisinaan melkoinen tuuliviiri. Viime aikoina se ominaisuus on korostunut entisestään kun oon joutunut vaivaamaan päätäni vähän isommilla asioilla kuin sillä, mitä pukisin tänään päälleni. Päivittäin mun mielialat ja ajatukset koskien Australiaan pidemmäksi aikaa jäämistä vaihtelee valehtelematta ainakin parikymmentä kertaa. Viimeisen kuluneen minuutin aikana mielessäni ovat pyörineet sanat kamalaa, jeejeejee, hirveetä, ihanaa, äitiauta, superhienoa, parasta, eienhaluu, nohaluunpas ja onksmunpakkopäättäänyt. Tulee mieleen ne pari viikkoa ennen tänne tuloa - panikoin, intoilin, itkin ja nauroin vuorotellen. Mikä ihmeen luonnonvoima saa ihmisen laittamaan itsensä tällaiseen tilanteeseen? Hostäitini on pariinkin kertaan sanonut mulle, että asetan itselleni liikaa paineita tän asian suhteen ja että mun pitäis vaan luottaa asioiden järjestymiseen omalla painollaan. Ihailen hänen asennettaan elämään ja sitä, kuinka yksinkertaiselta hän saa tämän ongelmani kuulostamaan. Mutta ei hyvä ihme sentään, en mä pysty niin ajattelemaan! "Kaikki järjestyy", juu juu, niin järjestyy kun mä ensin itse murehdin aivoni riekaleksi ja sen jälkeen teen päätökset asiaa koskien. Missä se mun no worries- elämänasenteeni viipyy...
Asiasta kolmanteen, on mulla ollut taas ihan kivaakin. Reilu viikko sitten oltiin hostperheen ystävän 40-vuotis syntymäpäivillä jossa hurjimmat juhlivat aamuviiteen - itse olin sängyssä JO 3.30. Sunnuntaina suunnattiin Aaronin ja parin hänen ystävänsä kanssa katsomaan Australian avoimia eli iki-ihanaa tennistä. Tosiasiassa viihdyttiin suurin osa ajasta tennisareenoiden ulkopuolella, missäpä muuallakaan kuin kaljateltan (ja livemusiikin!) läheisyydessä. Multa meni päivä vähän ohi edellisillan juhlinnan takia, mutta illan kruunasi ihana vietnamilainen ruoka Thy Thy:ssa, Victoria Streetillä. Samassa paikassa käytiin jouluaattona syömässä porukalla ja ruoka oli jälleen yhtä hyvää. Seuraavana tiistaina vietettiin Australian päivää, jonka historiaan ynnä muuhun jokainen saa halutessaan tutustua itse. (Päivä on saanut osakseen paljon arvostelua ja kritiikkiä - hyvän ja kattavan blogikirjoituksen voi halutessaan lukea Muuttolinnun matkablogista. Omaa mielipidettäni en ole oikein vielä ehtinyt aiheen tiimoilta muodostaa.) Mutta tosiaan, vietettiin mukava, rento iltapäivä Aaronin kaverilla grillaillen ja ilmeisen perinteisesti Triple J- radiokanavan top 100- listaa kuunnellen.
Työviikko on jälleen pistetty käyntiin ja päivät au pairina sen kun vähenevät. Tänään vanhempi pojista aloitti koulun, tai ilmeisesti jonkintyyppisen eskarin, "preppausluokan". Kun vasta 5-6-vuotiaille lapsille lyödään koulu-univormut päälle ja naurettavan isot reput selkään, oli näky aika hellyyttävä. Kotiin palatessaan D kysyi multa, kuinka monta päivää hänellä on vielä koulua jäljellä. Päädyin toteamaan, että niin monta ettei niin pitkälle kannata edes laskea. "Something like 100?" kysyi D. Tyydyin vastaamaan, että jotakin sinne päin. Poikaparka, ei tiedä minkälainen rupeama häntä edessä vielä odottaa. :) Omat countdown- laskurini laitoin tänään kännykän alkunäytölle mutta tähän mennessä niistä on ollut vain haittaa. Huomaan ärsyyntyväni joka kerta, kun luku ei kappas kummaa olekaan muuttunut sitten viimevilkaisun. Ehkä mun pitäis päivälaskurin sijaan käyttää sekuntilaskuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti