19 days and counting

En muista mikä päivä se oli, mutta kevättä kuitenkin. Keskellä pahinta pääsykoeahdistusta päädyin jotenkin selailemaan aupairworld.com -sivustoa. Katselin aikani, selailin perheitä ja pyörittelin päässäni ajatusta: "mitä jos?" Ja ennen kuin ehdin edes ajatella tekojeni seurauksia, mulla oli oma profiili kyseisellä sivustolla. Mä halusin au pairiksi.

Todellisuudessa koko au pair- ajatus oli pitkään sellaista haaveilua ja kuvitelmaa, en oikeastaan vielä kaksi kuukautta sitten uskonut lähteväni yhtään minnekään. Halusin ensisijaisesti opiskelemaan ja jäädä Suomeen tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin. Suunnittelin jo muuttoa Turkuun ja selailin jo asuntoja opiskelupaikan toivossa, mutta siinä sivussa lähettelin kuitenkin viestejä muutaman perheen kanssa. Kohdemaaksi oli jo tässä vaiheessa valikoitunut Australia; mä en halunnut Iso-Britanniaan, se olisi liian lähellä, eikä mikään muukaan Euroopan maa oikein kiehtonut.

Heinäkuun alussa koko au pair- projektini sai ihan uutta tuulta alleen, kun varmistui, etten saanut opiskelupaikkaa tänäkään vuonna. Samoihin aikoihin aloin jutella hostperheeni kanssa. Vaihdoin vain pari viestiä hostmomin kanssa ja sovimme Skypetreffit. Olin ihan superjännittynyt, joku tässä perheessä kiehtoi ihan hurjasti ja vaikken saanut sellaista TÄMÄ ON SE OIKEA!!!- fiilistä, tuntui heidän profiiliesittelyänsä lukiessa jollakin tapaa hyvältä. Pienten säätöjen ja ongelmien jälkeen sain heinäkuun puolivälissä viestiä hostmomilta, että ottaisivat minut enemmän kuin mielellään au pairikseen.

Siitäpä se rumba sitten alkoi: passin uusimista, töihin ilmoittamista, viisumin hankintaa, lentojen varailua ja yleistä panikointia siitä, että mitä hittoa oon taas menny tekemään! Enkä oikein tajua sitä vieläkään. Kaikki auton seisontavakuutusta lukuunottamatta on nyt hoidettu, tosin vielä on jäljellä tuskallinen muuttopäivä jolloin roudaan tavarani vanhempien nurkkiin seitsemäksi kuukaudeksi. Viimeinen työpäivä on 15. elokuuta ja lähtö kohti Australiaa koittaa 24. elokuuta.

Ihan sairasta. Mä lähden oikeasti. Minä, joka en saa koskaan oikein mitään aikaiseksi. Alan uskoa ihmeisiin kohta.